Haavikko-säätiö

Paavo Haavikko (25.1.1931 – 6.10.2008) oli kirjailija, runoilija ja kustantaja. Haavikko kirjoitti näytelmiä, kuunnelmia ja oopperalibrettoja. Hän julkaisi yli seitsemänkymmentä teosta. Haavikon tuotantoa on käännetty kahdelletoista kielelle. 

Paavo Haavikko julkaisi kaksikymmentävuotiaana esikoiskokoelmansa Tiet etäisyyksiin. Kirjallisuuslehti Parnassossa kriitikko Osmo Hormia totesi: ”Haavikolle voidaan siis antaa se korkea tunnustus, että hän on luonut uuden kielen.”  Vapaalla mitalla kirjoittavia runoilija oli vielä vähän. ”Nelisäkeisessä runossa jokainen säe on suhteessa jokaiseen säkeeseen ja luo jokaisen kanssa merkityksiä joista syntyy enemmän kuin säkeiden summa” on Haavikko luonnehtinut runojaan.

Viisikymmentäluvulla Haavikko julkaisi viisi kokoelmaa. Niissä näkyivät runouden vahvat teemat rakkaus ja kuolema, mutta ennen kaikkea historia, tulevaisuus ja myytit. Haavikko on suomenkielisen modernismin keskeisiä nimiä.

Lapsuus ja nuoruus

Paavo Haavikko oli Rauha ja Heikki Haavikon kolmen pojan katraan nuorimmainen. Isä Heikki Haavikko oli liikemies, joka harjoitti konttori- ja paperitarvikkeiden maahantuontia Penkala-nimisessä yrityksessään Bulevardilla talossa, johon Paavo Haavikko myöhemmin perusti kustantamonsa.

Paavo kävi Kallion yhteiskoulua ja jäi luokalle kaksi kertaa. Huonosta koulumenestyksestä huolimatta poika sai jatkaa koulua.Haavikon lapsuuden perheessä arvostettiin koulutusta. Heikki Haavikko antoi poikien vapaasti ostaa kirjoja.  Äiti Rauha oli ylioppilas. Lapsuudenkoti, suuri puutalo, sijaitsi Toisella linjalla. Paavo Haavikolle tärkeä kiinnekohta oli Rauhan vanhempien Juho ja Eriikka Pyykösen huvila Juhola Pohjois-Kirkkonummella. Sinne Haavikon perhe lähti Talvisodan aikana pakoon Helsingin pommituksia. Paavo kirjoitti esikoiskokoelmansa ylioppilaskirjoitusten jälkeen Juholassa. 

Haavikko suoritti asevelvollisuuden, jonka aikana ilmestyi esikoiskokoelma. Hän pyrki kauppakorkeakouluun, mutta reputti pääsykokeissa, eikä yrittänyt uudestaan. Toisin kuin veljensä Raimo, joka pääsi toisella yrittämällä opiskelemaan. Paavo toteaa muistelmissaan opiskeluista ”Uskomalla kirjoihin ja opetukseen menettää lopulta kyvyn arvioida todellisuutta. Hän uskoo että opintojensa kautta hänestä olisi tullut rutiinitehtäviä tekevä ekonomi, taikka historianopettaja.” Haavikko kirjoitti muistelmansa hän-muodossa. 

Haavikko jatkoi kirjoittamista, mutta ei päätoimisesti. Hän ryhtyi harjoittamaan kiinteistöliiketoimintaa veljensä Raimon kanssa, jolloin Haavikko oppi yritystoiminnan perusperiaatteita käytännön kautta. Hän oli tarkka taloyhtiöiden ja kiinteistöyhtiöiden taseiden ja tulosten seurannassa.

Haavikko kirjoitti päivätyönsä ohessa, ja sitä hän teki läpi elämänsä.  

Kahden kirjailijan avioliitto

Haavikko oli ystävystynyt Kallion yhteiskoulussa Nummen veljesten kanssa. Seposta  tuli säveltäjä, Ykistä muotoilija ja Lassista kirjailija, joka tutustutti Paavon Marja-Liisa Vartioon. Lassi kertoo olleensa myös itse rakastunut Marja-Liisaan muutaman tunnin ajan. 

Marja-Liisa Vartio ja Paavo Haavikko tapasivat ensimmäisen kerran Lassi Nummen kutsuilla joulukuussa 1952.  Seitsemän vuotta Paavoa vanhempi Vartio oli naimissa taidekauppias Valterin kanssa. Reilun vuoden päästä ensikohtaamisesta Marja-Liisa muutti erilleen miehestään ja Paavo alkoi etsiä heille yhteistä kotia. 

Paavo Haavikko ja Marja-Liisa Vartio avioituivat vuonna 1955. Perheeseen syntyi tytär Johanna 1955 ja poika Heikki 1960. Marja-Liisa säilytti edellisen avioliiton sukunimen kirjailijanimenään. Perheessä oli kaksi kirjailijaa, toinen päätoiminen ja toinen sivutoiminen. Molemmat kirjoittivat ahkerasti. Paavo huolehti taloudesta ja apulainen lapsista ja kotitöistä. 

Haavikko ja Vartio aloittivat runoilijoina, mutta kumpikin laajensi tuotantoaan. Marja-Liisa alkoi kirjoittaa romaaneja, Paavo ensin näytelmiä ja sitten romaaneja. Kirjailija-avioliitto päättyi Marja-Liisa Vartion kuolemaan 1966. Haavikko avioitui vuonna 1970 kirjallisuudentutkija Ritva Haavikon kanssa. 

Kirjailija ja kustantaja

Paavo Haavikosta tuli 1967 Otavan kirjallinen johtaja. Vuonna 1983 hän jätti Otavan ja ryhtyi vetämään omaa kustantamoa Arthousea.

Otavan alkuaikoina Haavikko kirjoitti tiiviissä tahdissa kuunnelmia ja näytelmiä, joissa näkyy hänen kiinnostuksensa valtaan ja politiikkaan. Puhtaimmillaan tämä piirre on näytelmässä Agricola ja kettu, josta on löydetty Stalinin ja Paasikiven piirteitä. Kun säveltäjä Aulis Sallinen näki tämän näytelmän, hän kiinnostui Haavikosta ja pyysi tältä oopperalibrettoa. Yhteistyöstä virisi ooppera Ratsumies, jonka ensiesitys oli Savonlinnan oopperajuhlilla 1975. Sallisen ja Haavikon yhteistyö jatkui, ja vuonna 1984 Savonlinnan Oopperajuhlilla kantaesitettiin Kuningas lähtee Ranskaan –ooppera. 

1970-luvulla Paavo Haavikko oli tuottelias. Hän johti kustantamoa, kirjoitti runoja, proosaa, kuunnelmia, näytelmiä ja librettoja. Hän kirjoitti myös asiatekstejä lehtiin. Hänen kiinnostuksensa historiaan kasvoi entisestään ja se näkyi hänen tuotannossaan. Haavikon näkemys Suomen historiasta tiivistyi vuonna 1977 ilmestyneessä Kansakunnan linjassa, jossa hän muun muassa purki jatkosodan traumoja. 

Paavo Haavikkoa kiehtoi kalevalainen maailma ja mytologia, josta hän kirjoitti runoissaan. Kalevan pohjalta syntyi näytelmä Rauta-aika, jonka lukijoita hän kehotti unohtamaan Kalevalan. Kalle Holmberg ohjasi Rauta-aika -televisioelokuvan, joka sai kotimaassa ristiriitaisen vastaanoton, mutta voitti arvostetun kansainvälisen Prix Italia -palkinnon. 

Paavo Haavikosta tuli 1980-luvulla ahkera yhteiskunnallinen debatoija. Hän ärhenteli vallanpitäjille kolumneissaan ja osallistui mediakeskusteluihin. Hän seurasi tarkalla silmällä taloutta, kävi osakekauppaa ja sijoitti metsään. Haavikko kirjoitti runoja ja näytelmiä aivan viimeisiin vuosiinsa saakka. 

Lähteet:
M. Anhava, Niin katosi voitto maailmasta: Paavo Haavikon elämä. 2021 
H. Haavikko, Paavo Haavikko, isä. 2015
P. Haavikko, H. Haavikko, Muistelmat vuosilta 1931–1995. 2013
H.K. Riikonen: Paavo Haavikko, Kansallisbiografia 2022 

Runoutta

• Tiet etäisyyksiin. Porvoo: WSOY, 1951
• Tuuliöinä. Helsingissä: Otava, 1953
• Synnyinmaa. Helsingissä: Otava, 1955
• Lehdet lehtiä. Helsingissä: Otava, 1958
• Talvipalatsi. Helsingissä: Otava, 1959
• Puut, kaikki heidän vihreytensä. Helsingissä: Otava, 1966
• Neljätoista hallitsijaa. Helsingissä: Otava, 1970.
• Runoja matkalta salmen ylitse. Helsingissä: Otava, 1973.
• Kaksikymmentä ja yksi. Helsingissä: Otava, 1974
• Viiniä, kirjoitusta. Helsingissä: Otava, 1976.
• Viisi sarjaa nopeasti virtaavasta elämästä. Helsingissä: Arthouse, 1987
• Toukokuu, ikuinen. Helsinki: Arthouse, 1988
• Talvirunoja. Helsingissä: Art House, 1990
• Puiden ylivertaisuudesta. Helsinki: Art House, 1993
• Prosperon runot. Helsinki: Art House, 2001
• Kootut runot. Helsinki: Teos, 2014

Proosaa

• Yksityisiä asioita. Helsingissä: Otava, 1960
• Toinen taivas ja maa. Helsingissä: Otava, 1961
• Vuodet. Helsingissä: Otava, 1962
• Lasi Claudius Civiliksen salaliittolaisten pöydällä. Kolme novellia. Helsingissä: Otava, 1964
• Barr-niminen mies. Helsingissä: Otava, 1976  
• Rauta-aika. Helsingissä: Otava, 1982
• Kullervon tarina. Helsingissä: Otava, 1982
• Naismetsä. Helsinki: Art House, 1987  
• Erään opportunistin iltapäivä. Helsinki: Arthouse, 1988
• Fleurin koulusyksy. Helsinki: Art House, 1992
• Anastasia ja minä. Helsinki: Art House, 1994  
• Yksityisiä asioita: 60-luvun proosa. Helsinki: WSOY, 1995.  
• Fantastisia kertomuksia: Proosa 1976–1995. Helsinki: WSOY, 1996
• Pahin ja paras. Helsinki: Art House, 1996
• Mustat kantarellit: Kolme novellia. Helsinki: Art House, 2004

Näytelmiä

• Sulka: 12 näytelmää. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21855-3

Aforismeja

• Näkyväistä maailmaa: Aforistiset sarjat 1972–1984. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-13282-9
• Kansalaisvapaudesta. Helsinki: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13434-1
• Käytännön metafysiikka. Helsinki: Art House, 2001. ISBN 951-884-317-1

Historiankirjoitusta

• Wärtsilä 1834–1984. Helsinki: Oy Wärtsilä Ab, 1984. ISBN 951-99542-0-1
• Kansakunnan linja: Kommentteja erään tuntemattoman kansan tuntemattomaan historiaan 1904–1990. (Laajennettu laitos (1. laitos 1977)) Helsinki: Art House, 1990. ISBN 951-884-048-2
• Nuijasota: Sisällissodan vuodet 1596–1599. Helsinki: Art House, 1996. ISBN 951-884-206-X
• Suuri keinottelu: Pariisin maailmannäyttelystä Tarton rauhaan. Helsinki: Art House, 1997. ISBN 951-884-212-4
• Päämaja – Suomen hovi. (4., korjattu painos (1. painos 1999)) Helsinki: Art House, 2007. ISBN 978-951-884-438-2

Muistelmia

• Yritys omaksikuvaksi. Helsinki: Arthouse, 1987. ISBN 951-96086-1-3
• Muistelmat vuosilta 1931–1995. (Sisältää teokset Vuosien aurinkoiset varjot (1994) ja Prospero (1995) sekä Heikki Haavikon artikkelin Viimeiset vuodet) Helsinki: Art House, 2013. ISBN 978-951-884-512-9
• Kahden vuoden päiväkirja: Muistiinmerkittyä vuosilta 1995–1998. Helsinki: Art House, 2001. ISBN 951-884-319-8

Kannanottoja

• Murtuva keskiluokka. Helsinki: Art House, 1992. ISBN 951-884-104-7
• Traktaatit. Helsinki: Art House, 1998. ISBN 951-884-211-6
• Tulevaisuudesta. Helsinki: Art House, 1996. ISBN 951-884-188-8
• Ei. Siis kyllä. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31940-6

Palkinnot ja tunnustukset

• Kirjallisuuden valtionpalkinto 1959, 1961, 1963, 1965, 1967, 1971, 1975, 1982
• Eino Leinon palkinto 1963 (ei ottanut vastaan)
• Aleksis Kiven palkinto 1966
• Pro Finlandia 1967
• Sokeain kuunnelmapalkinto 1967
• Valtion näytelmäkirjallisuuspalkinto 1969
• Helsingin yliopiston kunniatohtori 1969
• Neustadtin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto 1984
• Aikakauslehtien Liiton J. V. Snellman -palkinto 1988
• Taiteen akateemikon arvonimi 1991
• Ruotsin akatemian pohjoismainen palkinto 1994
• Pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto 1996
• Poeta Finlandiae, Vuoden runoilija 1996
• Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2008
• Samuli Paronen -palkinto 2008